Blogi

Kirjallisuuspiirissä Sudenmorsian

Ryttylän kyläkirjastolla on kokoontunut syksyn ajan kirjallisuuspiiri. Alkuun puhuimme lukupiiristä, koska luemme jokaiseen kokoontumiseen saman kirjan. Keskustelu rönsyilee siitä kuitenkin aina laajemmalle kirjallisuuteen ja lukemiseen, joten tuntuu sopivammalta puhua kuukausittaisesta kokoontumisesta kirjallisuuspiirinä. Kirjallisuuspiirin teemana ovat tällä hetkellä kotimaiset klassikot. Aloitimme Aleksis.
lisää

Jouluaukiolo

Toinen Luku on joulun alla avoinna kolmena päivänä: sunnuntaina 17.12. klo 12-17 maanantaina 18.12. klo 12-20 tiistaina 19.12. klo 10-15 Joulunajan lukemisen lisäksi voi jo mietiskellä ensi vuoden synttärisankareita. Nyt on nimittäin parhaat apajat varailla esimerkiksi vuonna 1958 ja 1968 ilmestyneitä lehtiä ensi vuonna.
lisää