Viestintätaidot vireeseen onnistuneesti pulkassa

Syksyn ajan on ollut menossa mukava oppimisprosessi nimeltä Viestintätaidot vireeseen. Kuntia kannustetaan osallistamaan kuntalaisiaan kunnan sisäiseen tiedotukseen ja viestintään. Hausjärven kunta tarttui ripeästi toimeen ja tarjosi kuntalaisille maksuttoman koulutuksen ja valmiuksia selviytyä viestinnästä.

Kokoonnuimme syksyn mittaan viisi kertaa ja joka kerralla oli oma aiheensa. Linkkien kautta pääset tutustumaan kunkin kokoontumiskerran aineistoon:

1. Lehdistötiedote
2. Tiedonhankinta
3. Haastattelu
4. Valokuvaaminen
5. Kirjoittaminen

Oikein hyvät olivat kurssilaisten valmiudet jo ennestäänkin eli ei mitään huolta tulevasta, jos hommat ovat tällaisissa käsissä. Tässä joitakin palautteita kurssilaisilta, joita päätöskerralla oli mukana kaksitoista.

– Hyviä käytännön vinkkejä ja rohkaisua.

– Mieluinen tapahtuma, sain vahvistusta omalle kirjoitukselle.

– Rentouttava ja mielenkiintoinen kurssi, paljon asiaa tiivistettynä.

– Kurssi oli jäsennelty hyvin ja se oli hyvin selkeä.

– Hyvää oli myös se, että asiaosa tallentui verkkoon, josta sen pystyi lukemaan myöhemmin.

– Tehtävät olivat sopivan pieniä, mistä sai onnistumisen kokemuksia.

– Osallistujat aktiivisia, hyvä porukka!

Viimeisen kommentin allekirjoitan täysin – porukka tekee oppimisesta hauskaa ja antoisaa. Kiitos kaikille!

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi