Teekannut ovat saapuneet rakennukseen – kaksi yötä vielä

Tänään on tullut ajettua ympäri kyliä ja havaittua, että kyllä, kevät on viimein täällä. Jo oli aikakin. Kyliltä löytyi pöytiä, tuoleja ja penkkejä – sekä päähenkilöt: 19 erikokoista ja -näköistä teekannua.

Aika moni teekannunsa lainanneista totesi, ettei palautuksella ole kiirettä. Kannut ovat kuulemma enimmäkseen pölyttyneet hyllyillään. Hmm, jospa Toisen Luvun ”Kello viiden tee” antaa jalolle juomalle vähän nostetta niin, että kannut aika ajoin havahdutaan huuhtomaan puhtaaksi ja nauttimaan niistä teetä.

Ajelun ja viimeisten shoppailujen lisäksi on sentään väännetty tänäänkin taikinaa, viimeiset ”lyhytleivät” eli shortbreadit. Suomeksi sanottuna kyse on pikkuleivistä, joiden ohje lienee maailman helpoin:

Shortbread – pikkuleivät

175 g vehnäjauhoja (3 dl)
100 g maissitärkkelysjauhoja (1½ dl)
85 g hienoa sokeria (1 dl)
175 g pehmeää suolatonta voita

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, maissitärkkelysjauhot ja sokeri. Lisää voi ja sekoita kunnes saat aikaan pehmeän taikinan. Voit tehdä taikinan myös monitoimikoneella laittamalla kaikki ainekset koneeseen ja antamalla sen käydä sen verran, että aineksista syntyy taikinapallo.
Painele taikina sormin mahdollisimman tasaiseksi suorakaiteen muotoiseksi, noin sentin paksuiseksi levyksi uunipellille leivinpaperin päälle. Pistele levy haarukalla. Paista 30-35 minuuttia, kunnes pinnassa on ihan haalea väri, mutta ei vielä ruskea.
Ota uunista ja leikkaa heti ”sormiksi” eli tangoiksi. Anna jäähtyä. Irrota jäähtyneet tangot toisistaan. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

Ravintolapäivä Toisessa Luvussa lauantaina 20.5.2017 kello 17-20. Teemana ”Kello viiden tee” englantilaiseen tapaan. Tarjolla teetä ja englantilaisia leivonnaisia: Jane’s Bara Brith -hedelmäkakkua, Victoria Sponge -täytekakkua, Shortbread-pikkuleipiä, kurkkusandwicheja ja skonsseja. Hinta 10 euroa.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi