Romaanin kirjoittaminen

Muistan kerran istuneeni autossa Riihimäen rautatieaseman parkkipaikalla ja aloittaneeni romaanin kirjoittamisen. Minulla oli uusi hieno muistikirja ja tuliterä kynä. Ilmeisesti minulla oli edessäni myös rupeama luppoaikaa, ehkä olin tullut odottamaan jotakuta hyvissä ajoin, ehkä lusin ylipitkää ruokatuntia.

Tunsin oloni juhlalliseksi, romaanin kirjoittamista ei sentään joka päivä aloiteta. Tästä nimenomaisesta romaanista saattaisi vielä tulla hyvä, mahdollisesti jopa erinomainen. Siitä voisi tulla myyntimenestys, se voisi muuttaa elämäni.

Mutta mistä kirjoittaisin? Kuka olisi sankarittareni?

Silmäilin kadulla vaeltavia päärynämummoja, penkillä ruskettuvia parrakkaita miehiä. En inspiroitunut. Vilkaisin kelloa ja havaitsin, että menestysromaanin kirjoittamisen aloittamiseen varaamani aika kului uhkaavasti kohti loppuaan. Ei hätää, ajattelin. Pienessäkin ajassa voi keksiä mahtavan aloituslauseen, kuten vaikkapa ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”. Loppuromaani soljuu paperille sen jälkeen itsestään.

Lopulta kirjoitin uuteen hienoon muistikirjaani jotain. En muista mitä se oli mutta sen muistan, että sen jälkeen tungin muistikirjan syvälle hyllyn uumeniin vuosikausiksi. Havaitsin käytännössä, että juuri näin ei kirjoittamisen kanssa toimita.

Jos alat tuntea hiukankin juhlallisuutta, lyö itseäsi heti kohtuulujaa vasaralla varpaaseen. Ota sitten lähin kauppakuitti ja miehen timpurinkynä ja kirjoita miltä se tuntuu, kun lyö itseään vasaralla varpaaseen. Sillä niin aloitetaan romaanin kirjoittaminen.

2 kommenttia

  1. Ritva

    Haa! Niin tuttua.

    • Anu

      Sain käsikirjoituksen lopulta valmiiksi kiitos kolmen seikan: sairastumisen, poikien harrastuksiin kuljettamisen ja kirjoittamisen opintojen. Sairaus vimmastutti ajattelemaan muuta, odottelu antoi aikaa ja harjoitukset synnyttivät tekstiä.

Jätä kommenttisi