Michael Hoeye, Hiekkaan haudattu

Hauska ja vähän erilainen, sellainen kirja on Michael Hoeyen Hiekkaan haudattu. Kirjassa seikkailevat hiiret ja kertoo se vähän kissoistakin. Yksinomaan lasten kirja se ei kuitenkaan ole, sillä hiiret puuhaavat kaikkea kyseenalaista, kuten askartelevat dynamiitin kanssa. Päähenkilö on kelloseppä Hermux Tantamoq.

Rakenteellisesti kirjassa on poikkeuksellista lukujen määrä. Sivuja on kaikkiaan 285, romaanille melko tavanomainen määrä mutta lukuja on peräti 80. Yksi luku on siis keskimäärin 3,5 sivun mittainen. Käytännössä yksi luku on usein yksi kohtaus. Rakenne tuo tarinaan vauhtia. Yhdistettynä kielen kuvallisuuteen ja näppärään dialogiin stoorista tulee mieleen juoheva elokuvakäsikirjoitus. Luvut alkavat aina kuvassa näkyvän kaltaisella, vaihtuvalla pienellä piirroksella, josta on hauska arvailla etukäteen luvun sisältöä.

Nopea tiedonetsintä kirjailijasta tuottaa hämmentäviä tuloksia. Kirjan sisäliepeen esittelyn mukaan Michael Hoeye on syntynyt vuonna 1970 mutta Wikipedia niin suomeksi kuin englanniksi kertoo Hoeyen syntyneen 1947. Artikkelit ovat hyvin niukkoja. Hoeyelta on suomennettu Hiekkaan haudatun lisäksi Hetki lyö hiirelle, joka aloitti Hermuxin seikkailut. Kolmas seikkailu on suomennettu nimellä Esirippu aukeaa. Neljättä Hermux-tarinaa Time to Smell the Roses ei ole ilmeisesti ainakaan vielä suomennettu. Sankarin kotisivuilla kirjailija ilmoittaa lyhyesti, että Hermuxin seikkailut eivät enää tästä jatku.

Hoeye julkaisi ensimmäisen Hermux-seikkailun alunperin omakustanteena, joka saavutti suuren suosion. Sen oikeuksista maksettiin lopulta sievoinen summa.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi