Kymmenen niksiä tavoitteelliseen kirjoittamiseen

Jos haluat aloittaa tavoitteellisen kirjoittamisen esimerkiksi omakustanteen julkaisemiseksi, voi seuraavista vinkeistä olla sinulle jotain iloa:

  1. Aika. Jos haluaa aloittaa jotain uutta ja saada näkyvää aikaan, on elämästä raivattava sille tilaa. En suosittele tinkimään nukkumisesta, joten jostain muusta on karsittava. Aluksi voit katsoa esimerkiksi tunnin vähemmän televisiota ja istua senkin ajan kirjoittamassa
  2. Päätös. Mikään ei ole niin valtaisa, kuin hyvien aikeiden hautausmaa. Jos kirjoitat, niin sitten kirjoitat. Homma on aloitettava tänään ja sitä on jatkettava säännöllisesti käytännössä joka päivä.
  3. Tavoite. Aseta tavoite oikein. Jos päätät kirjoittaa bestsellerin, tulet todennäköisesti halvaantumaan kirjoittajana täydellisesti. Ota mieluummin määrällisiä tavoitteita, koska laatu nousee määrästä. Juoksijakin harjoittelee tuhansia tunteja yhtä satasen olympiapyrähdystä varten.
  4. Suunnitelma. Kilpailut ovat hyviä kirittäjiä, vaani sopivaa. Kun saat deadlinen, on työtä helpompi jaotella aika-akselille. Ellei kilpailua löydy, päätä itsellesi jokin sopiva hetki, jolloin tekstin pitäisi olla valmis. Kerro keksimäsi aikamääre puolella.
  5. Nöyryys. Kirjoittaminen on prosessi, eikä se koskaan lopulta mene täysin niin kuin suunnittelet. Aiheen täytyy antaa muhia ja pitää kirjoittaa paljon myös ylimääräistä, jonka lopulta jätät julkaisusta pois. Muista, että esimerkiksi viulunsoiton virtuoosi on harjoitellut aktiivisesti kymmenen vuotta. Aktiivisella tarkoitetaan tässä tuntikausien päivittäistä treeniä.
  6. Apu. Henkisesti yksinäinen kirjoittaja on kovilla. Hanki apua itsesi ulkopuolelta. Apu voi olla kirjoittajaryhmä, hyvä kirjoittamisopas, muusa. Avulla tarkoitan toisen ihmisen ajatuksia, uusia näkökulmia tilanteeseen, jossa oma vauhtisi tyssää.
  7. Rohkeus. Kirjoittajan pitää olla rohkea. Joku asia ajaa sinua kirjoittamaan, etkä välttämättä itsekään tiedä mikä se on, saati pidä siitä. Kirjoita kaikki mitä on paperille tullakseen, muuten sanomatta jäävästä tulee sinulle tulppa. Ei kaikkea tarvitse toisille näyttää, saati kirjaksi painaa.
  8. Istumalihakset. Pidä se peffasi penkissä, hyvä ihminen. Kukkapenkistä pukkaa tulppaania viiden sentin päivävauhdilla ja postilaatikollakin pitäisi lähteä käymään. Seis! Ei minnekään, ennen kuin olet kirjoittanut loppuun ne päättämäsi viisi liuskaa tai kolme varttia. Vasta sitten voit palkita itsesi kävelyretkellä puutarhassa.
  9. Muistikirja. Pidä mukana aina pientä sievää muistikirjaa ja toimivaa kynää. Aihe tulee vastaan ihan missä tahansa. Kuulet junassa kummallisen keskustelunpätkän. Näet vessanpöntön keskellä parkkipaikkaa. Haistat huumaavan sekoituksen hevosenlantaa ja juhannusruusua. Kirjoita kaikki sanat, lauseenpätkät ja dialogin sirpaleet muistiin – niitä voi käyttää kuin tilkkuja sanatäkissä.
  10. Taide. Jotta pystyisi luomaan jotain – ihan mitä tahansa – pitää ruokkia itseään jollain. Kirjoittaminen tyhjentää sinua, joten sinun pitää taas täyttää itseäsi. Tätä varten on taide. Kuuntele klassista musiikkia, käy taidenäyttelyssä, mene teatteriin. Anna taiteelle kiireetöntä aikaa, uppoudu siihen kuin rentouttavaan kylpyyn.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi