Kunnasta pukkaa luukuista 22 ja 23

Mitä ennen tehtiin, kun Mauri Kunnas ei vielä ollut alkanut tehdä kirjojaan? Toisen Luvun joulukalenterin 22. ja 23. luukku on omistettu Kunnakselle. Toisesta pilkistää klassikko Koiramäen talvi, jossa Divaristin ehdoton suosikki on ruotiukko Hiski Piskinen, joka tarjoilee kirjan sivuilla säännöllisin välein vanhan kansan viisauksia kuten:

”Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin, nauriit kuoppaan.”

”Jos Kaisan päivänä hanki hiiren kantaa, niin keväällä hevosen.”

”Tulee pakkanen, kun linnunrata loistaa noin kirkkaana.”

Ruotiukolla on ehtymätön varasto kansanviisautta ja hyvä niin, sillä kouluviisaudella hän ei pääse kehuskelemaan. Elsan ja Killen koulunkäynnistä kertovalla aukeamalla paljastuu, että ruotiukko-parka on nuorena istunut kaakinpuussa:

”… hän kun ei oppinut ensimmäistäkään pukstaavia, melusi vain kinkereillä.”

Toisen luukun Kunnas, Kaksitoista lahjaa Joulupukille, kertoo siitä, kun pieni tonttupoika Ville halusi ilahduttaa Joulupukkia yllätyslahjoilla kahtenatoista päivänä ennen joulua. Kaikki ei tietysti mene ihan suunnitelmien mukaan, kuten ei juuri koskaan (vrt. Toisen Luvun joulukalenteri…).

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi