Joulukalenteri 13.12.

Kai muistatte miten harmitti, jos piti joulukalenterin aikana lähteä pois kotoa pariksi päiväksi ja niiltä päiviltä jäi kalenteri avaamatta? Samassa hengessä edetään täällä tänään, eilinen kalenteri tulee vasta tänään.

Kolmannessatoista luukussa asustaa Aapiskukko. Ei originaali vaan näköispainos vuodelta 2003. Tämä erä on Aapiskukon 23. painosta, ensimmäisen kerran kirja julkaistiin vuonna 1938.

Aapiskukko alkaa I:llä ja U:lla ja ensimmäisessä kuvassa höyryveturi puuskuttaa asemalle. Seuraavalla aukeamalla lähdetään jo reippaasti sanojen maailmaan. P kuuluu sanoihin puu ja pupu.

Aapinen on lukutaidon alkeisopas. Vanhat aapiset saavat monet huokailemaan ja oman lapsuuden aapinen on kaikille se paras ja ainoa oikea. Aapinen on klassikko. Se saadaan koulusta mutta moni lukemista ja kirjoja rakastava vanhempi tai isovanhempi hommaa ensimmäisen aapisen uudelle vauvalle jo tämän ensimmäisinä viikkoina. Hyvä niin.

Ensimmäinen aapinen ilmestyi Saksassa Lutherin toimesta vuonna 1523. Mikael Agricola Abckirioineen ei tullut kuin 20 vuotta perässä eli ensimmäinen suomenkielinen aapinen ilmestyi 1543. Kuva-aapisia alkoi ilmestyä 1830-luvulta lähtien.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi