Hapuile aiheita arjen udusta

Kirjailija Veera Salmi vieraili viime viikolla Ryttylän koululla kertomassa kirjailijan työstä. Hän paljasti lapsille kirjailijan ideoiden aarrearkun – se on elämä, kaikki tuo ympärillä levittäytyvä arki. Puluboi vaapotti kirjailijan viereen pullaa kärttävänä, tuikitavallisena toripuluna. Samojen kirjojen Poni hyppeli hänen elämäänsä työpaikalla päiväkodissa. Uuden kirjan Mauri-hahmo alkoi itää, kun kirjailija kuunteli hiekkalaatikolla maata tonkivien lasten kaipausta kauas pois muuttaneeseen kivaan poikaan.

Hahmot, aiheet, tarinat – kaikki ne odottavat arjen udussa meidän hapuilevaa kättämme. Meidän tehtävämme on koukistaa sormet ja tarttua, pitää sinnikkäästi kiinni niin kauan, että tarina on kerrottu.

Luin viikonloppuna upean dokumentaation kahden tytön ystävyydestä 1950- ja 60-lukujen taitteessa. Pienet kirjelappuset kertovat alun toisella kymmenellä olevien tyttöjen ilosta ja surusta, huumorista ja arjesta. Teksti vei aivan mennessään katkeraan loppuun saakka. Vanhempi tytöistä sairastuu vakavasti ja menehtyy lopulta. Kirjeenvaihdon on tallentanut nuorempi tytöistä, nyt jo aikuinen nainen.

Tarina on tosi ja karu, ehkä juuri siksi niin valtavan kaunis kertomus ihmisyydestä. Samaan aikaan, kun nuori tyttö taistelee elämästään taivaan ja tähtien imussa, kisaavat suurvallat avaruuden valloituksesta. Tytön kuolinyötä edeltävänä päivänä ihminen käy ensimmäistä kertaa avaruudessa.

Pientä ja suurta, suurta ja pientä. Tarinat kiertyvät toisiinsa, säikeistä punoutuu vahva köysi, joka kannattaa silloin kun ote lipeää.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi