Blogin kirjoittaminen

Blogia voi periaatteessa kirjoittaa ihan miten haluaa, onhan se verkkopäiväkirja. Koska blogi on tavallisesta päiväkirjasta poiketen tarkoitettu julkiseksi, on sillä yleensä jokin päämäärä. Yleensä blogilla kaupitellaan jotain, ideoita, tuotteita, osaamista, aatteita.

Blogia suunnitellessa kannattaa miettiä omaa tavoitetta: miksi kirjoitan? Eikä tekstiä ilman lukijaa: kenelle kirjoitan? Blogiin pätevät siis kaiken kirjoittamisen kultaiset säännöt, joita löytyy lukuisista oppi- ja opaskirjoista. Kirjoittaminen verkkoon ei oikeuta yhtään enempää puolivillaisuuteen kuin mikään muukaan tekstin tuottaminen. Lopulta tekstin tuomitsee (tai palkitsee) lukija.

Äidinkielen opettajat Riitta Korhonen ja Kirsti Mäkinen kirjoittivat vuonna 1980 julkaistussa Kirjoittajan oppaassa seuraavasti:

”Miten opit kirjoittamaan paremmin? Esimerkiksi näin: 1. Ruoki itseäsi virikkeillä, 2. Tyhjästä on paha nyhjästä – on vaikea kirjoittaa asiasta, ellei ole asiaa mistä kirjoittaa, 3. Tee työtä, harjoittele säännöllisesti, 4. Vaadi itseltäsi myös kurinalaisuutta: jäsentele aihe mielessäsi ennen varsinaista kirjoittamista, 5. Ole kiitollinen kaikesta saamastasi ohjailusta, 6. Ota kirjoittaminen myös leikkinä.”

Jotta teksti syvenee, kirjoita prosessina. Kerää ideoita paperille sitä mukaa, kun ne syntyvät. Hahmottele edellispäivänä runko vaikka ajatuskarttana ja kirjoita teksti vasta kolmantena päivänä. Kun harjaannut, vaiheet nopeutuvat. Voit toki kirjoittaa myös suoraa vuodatusta mutta yleensä teksti paranee hauduttelusta. Natalie Goldberg käyttää tästä sanaa kompostointi ja mielikuva on mainio, hyvästä mullasta kasvaa kauniita kasveja.

Ei kommentteja vielä.

Jätä kommenttisi